Kauppojen ruokahävikin hyödyntäminen

  • by

Elintarvikekauppojen hedelmä- ja vihannestiskeistä poistetaan päivittäin mm. kypsyydeltään sellaisia hedelmiä, jotka soveltuvat vielä hyvin raaka-aineeksi vaikkapa smoothieen ja salaattiin. Parasta ennen-päiväyksen ohittanutta leipää voisi myös hyödyntää uusissa tuotteissa, ja jatkaa leivän valmistuksessa hyödynnettyjen raaka-aineiden elinkaarta. Eli kiertotaloutta parhaimmillaan!

Ruokahävikki-pilotissa ideoimme ja kehitämme yhdessä kauppojen ja hävikkielintarvikkeita hyödyntävien tahojen kanssa toiminta- ja tietomallia hävikkiraaka-aineen polusta jalostajalle, ja siitä ympäristötietoisen loppuasiakkaan ruokapöytään.

Pilotissa kokoamme niitä tietotarpeita ja tiedon kokoamisessa hyödynnettäviä työkaluja, joita tarvitaan mm. tähän kiertotaloutta edistävän toimintamallin ilmastovaikutusten todentamiseen. Kuinka pitkiä matkoja hävikkimateriaalia ja valmiita tuotteita kuljetetaan, millä polttoaineratkaisuilla toimitaan, hävikin hävikki ja miten se hyödynnetään? Miten ja missä materiaalien määrä mitataan? Ensi vaiheen ratkaisuja tiedon hallintaan ja soveltuvia alustaratkaisuvaihtoehtoja selvitetään pilotin puitteissa. Hankkeen tuottamat ratkaisut jäävät vapaasti yritysten jatkokehitettäväksi.